Kiinteistövalokuvien korjauspalvelu

Kiinteistön esittelykuvien laatu on kiinteistönvälittäjälle tärkeä sillä kuvista muodostuu asunnon hankintaa harkitsevalle ensivaikutelma asunnosta. Esittelykuvat, jotka ovat selkeitä, teräviä ja valoisia antavat asunnosta hyvän ensivaikutelman ja vaikuttavat osaltaan asunnonostajan hankintapäätökseen.

Nettikuvat

Olen erikoistunut korjaamaan nettisivuille tarkoitettuja huoneistokuvia (korkeintaan 700 pikseliä/sivu). Tarjoan korjausta kilpailukykyiseen hintaan, erittäin lyhyellä toimitusajalla, yleensä 24 h:n sisällä tilauksesta arkipäivisin.

Esitekuvat

Teen myös täysikokoisten kuvien (yli 1000 pikseliä/sivu) korjausta (esim. tulostettavia ikkunaesitteitä tai painettuja esitteitä varten). Työ on kokonaan käsityötä ja siksi kalliimpaa.

Teen myös painettaville esitekuville tarkoitettua retusointia, johon kuuluu esimerkiksi puhkipalaneen taivaan palauttaminen, häiritsevien yksityiskohtien poisto (esimerkiksi roskis), linssivääristymien korjaus, perspektiivikorjaus sekä vinjetoinnin (tummien kulmien) korjaus. Korjauksen hinta määräytyy käytetyn työajan mukaan. Ilmoitan hinta-arvion kuvakohtaisesti ennen työn aloittamista.

Lehti-ilmoituskuvat

Lehti-ilmoitusten kuvat vaativat erilaisen korjauksen kuin nettikuvat. Sanomalehtikuvien erotuskyky on pieni ja niiden painotekniikka heikentää sekä kontrastia että värikylläisyyttä. Korjaan lehti-ilmoituskuvat painotekniikan rajoitukset huomioon ottaen. Korjaukset ovat usein painotalokohtaisia.

Esimerkkejä

Aseta kursori kuvan päälle nähdäksesi korjatun version kuvasta.



Tämä kuva on otettu vastavaloon ja kamera on valottanut sen kirkkaimman kohteen eli ikkunoista näkyvän ulkomaiseman mukaan. Kuva on korjattu siten, että huonetilan valaistus on oikea. Salaman käyttö täytevalona olisi merkittävästi parantanut kuvaa.



Vaikka kuvasta saa käsityksen huoneesta, on se punertavansävyinen ja varsin tumma. Korjatussa kuvassa keittiön valkoiset kaakelit ja seinät ovat valkoisia ja huone näyttää kirkkaammin valaistulta.

>


Tämä kuva on alivalottunut ja sävyltään violetti. Korjauksen jälkeen kuva on vaaleampi ja värit ovat kohdallaan.


Näytä lisää esimerkkejä